Harrastukset :: Agility :: Toko :: Etusivulle

Harrastukset

Ceci on keskittynyt lähinnä yhteen-kahteen viralliseen lajiin. Ensimmäisenä tulee tietty agility, jota Ceci harrastaa minun, Tildan kanssa. Myös tokoa Ceci silloin tällöin harrastelee, tätä Jassun kanssa. Cecistä ei koskaan saisi kruunattua missiä, joten näyttelyt olemme suosilla jättäneet väliin. Tosin vietiinhän sitä nuorempana jopa kahteen viralliseen näyttelyyn, tuloksena molemmista senaikainen sininen eli hyvä.

Ceci on aivan loistava harrastuskoira. Ihan huippua siitä tuskin koskaan tulisi, sillä Cecillä ei ole kauheasti miellyttämisen tahtoa, mutta Ceci on silti ihana harrastuskaveri. Ja kyllähän Ceci on silti saavuttanut, agilityssa kaksi nuorten Suomen mestaruutta ja nuorten Maailman mestarrudenkin! Tokossa Ceci on päässyt jo AVO-luokkaan ja taitaa sillä olla myös kisaoikeus voittajaan.

On myös asioita, joiden tekemisestä Ceci erityisesti pitää. Näitä ovat lenkkeily, ruuan kerjääminen, jäljestäminen ja rapsuttelun kohteena oleminen. Ceci rakastaa lenkkeilyä ja erityisesti hajujen maailmaa. Metsässä Ceci voisi kulkea tunteja, eikä siitä välttämättä näkisi vilaustakaan, ellei tietyn välisin ajoin kutsuisi sitä luoksensa. Välillä siihen tosin menee hermot, kun ei sitä meinaa näkyä ollenkaan, mutta ei se silti ole kertaakaan karannut. Mitä nyt joskus vähän vain viivytellyt tuloansa...