Harrastukset :: Agility :: Toko :: Koiratanssi :: Näyttelyt :: Temppulista :: Etusivulle

Koiratanssi

Koiratanssiko? Mitä se oikein on? No, koiratanssi on nimensä mukaisesti koiratanssia!:D Jos halutaan tarkennusta, niin paritanssia koiran ja ohjaajan kesken. Temppuja ja tokoliikkeitä musiikin tahdissa yhdisteltynä näyttävässä koreografiassa, sitä se parhaimmillaan on.

Jetin kanssa olen tanssannut jo useamman vuoden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti. Jetti on innokas temppujen tekijä, usein liiankin innokas. Koiratanssi on meille kiva harrastusmuoto ja motivoi hyvin sekä koiraa että ohjaajaa, minua. Temppuja meillä on paaaljon, mutta valmiita koreografioita vähän.

Akun ja suvin kanssa olemme työstäneet paritanssiesitystä, esittäneetkin sen useamman kerran ja nyt on uusi koreografia tekosessa. Yksin olen kisannut muutamissa kisoissa ja ihan hyvin on mennyt. Musiikkia on ollut laidasta laitaa, Geri Halliwellia, Smurffeja, Chiwawaa ja Ricky Martinia. Taitaa niitä enemmän olla ollut, mutta noi nyt on eniten jäänyt mieleen. Musiikki kannattaa valita koiran mukaan, nopealle koiralle nopeaa musiikkia jne.

Joka tapauksessa, koiratanssi on yksi kivoimmista koiralajeista, kannattaa kokeilla!:)